Home

    Viikin Dieselit Etusivu

    Vidi-Keho 1-1

    Päivän toiseen otteluun vastaan lampsi kaikki ottelunsa hävinnyt PH Keho. Tiedossa kyllä oli, että kovin isomaalisesti  ei otteluitaan kuitenkaan ole hävinnyt, eli takki visusti kiinni ja peliä voittamaan.

    Itse ottelu oli alusta asti päästä päähän sahaamista ja tilanteita tuli molempiin päihin, mutta onnistumisia aika paljon vähemmän.  Vastapuolen maalivahti piti Vidin ilon aiheet aika vähissä. 

    Maalivahdin avauksesta ja puolittaisesta 2-1 tilanteesta pääsi Vidi huimaan 1-0 johtoon, jota sitten saatiin tulostaululla ihailla aina lähes loppuun asti. 15 sekuntia ennen päätös summeria Keho kuitenkin päätti käyttää Vidin maalivahdin väärän sijoittumisen hyväkseen ja tasoittaa lukemat 1-1. Näillä tuloksilla lähdettiin kotia kohti.

    Koko turnauksen saldo oli siis 3 pistettä, joka nosti Vidin jo kolmanneksi sarjataulukon häntäpäästä lukien, taakse jäi myös Greasers III Royals huiman maalieron turvin. Vidi esitti vihdoin parempia otteita peleissä, tästä on erittäin hyvä jatkaa.

    Vielä kun opitaan pitämään ne viimeisen erän pari viimeistä minuuttiakin paniikittomana.

     
    Uusimmat uutiset
    Videot
    You need Flash player 6+ and JavaScript enabled to view this video.